Kesäkuussa vietimme kollegani kanssa yhden keskiviikon stailattujen kuvausten parissa ja en malta odottaa, että pääsen kertomaan lisää syksyllä näistä. Häämaailma tulee saamaan jotain täysin uutta ja vaikka tekisi mieli kertoa heti mistä on kyse, pidän salaisuutta lanseeraustilaisuuteen saakka. Sovittiin kuitenkin porukalla, että muutamat kuvat voidaan julkaista ennen lopullista käyttötarkoitusta ja tässä nyt pieni sneak peek stailattuihin kuvauksiin!

Kuvauspäivän taltioi kokonaan valokuvaaja Matilda Saarinen, toimin itse kakkoskuvaajana, otin videota, sekä innoissani ja onnellisena myös suhteellisen monta behind the scenes -kuvaa. Tämän postauksen kuvat ovat omaa käsialaani, Matildan kuvia tästä päivästä tulee myöhemmin näkyviin, kun päästään kertomaan kaikelle kansalle mitä ollaan lanseeraamassa!

KAMPAUS: Nelli Ruhanen (@hairbynellisofia)
MALLI: Anni Penttinen
HÄÄKIMPPU: Garden Rose - Kukka & Sisustus

Ps. Katso lisää kuviani, täältä löydät kaikki valokuva -aiheiset postaukset!

Entisenä bloggaajana jouduin turvautumaan usein kuvien suhteen kamerajalkaan, sillä kuvaajaa ei todellakaan ollut aina saatavilla blogipostausten kuvia varten. Halusin ottaa uusia profiilikuvia kotisivujani varten ja kuvat oli saatava nopeasti, joten oli aika kaivaa taas kamerajalka esiin.

Kun tietää mikä meininki taustalla on, tekee se kuvista aika huvittavia... vai miten on, tuntuisiko luontevalta poseerata yksin metsän keskellä kameralle kaukolaukaisimen kanssa? Mitäpä sitä ei kuviensa eteen tekisi, ainakin sain uudet profiilikuvat!

KUVATTAVA, KUVAT, MEIKKI, KAMPAUS: Laura Pensasmäki (@laurapensasmaki

Ps. Katso lisää kuviani, täältä löydät kaikki valokuva -aiheiset postaukset!


Kuvasin asiakkaalle somesisältöä ja tällaisista kuvista pidän niin paljon; aitoa tunnetta, sekä sitten pienen poseerauksen kautta sitä pientä hempeyttä.

Asiakkaan pitää pystyä rentoutumaan kameran edessä ja teen itse kuvaajana kaikkeni, jotta tämä onnistuu - oli kyseessä sitten pieni naurattaminen tai ohjeistus muuhun poseeraukseen.

KUVAT: Laura Pensasmäki (@laurapensasmaki)
MALLI: Linda Attenberg (@llindaamanda)

Ps. Katso lisää kuviani, täältä löydät kaikki valokuva -aiheiset postaukset!

Kuvasin tässä taannoin stailattujen kuvausten muodossa "hääaamun" valmisteluja, sekä stailasimme myös kollegani Nellin kanssa mallit kuvauksia varten - Nelli teki tytsyjen kampaukset ja itse huolehdin "morsiamen" meikistä kuvaamisen lisäksi.

Tässä muutama kuva tästä kuvauspäivästä, en malta odottaa, että pääsen julkaisemaan lisää kuvia tästä, sekä muista meneillään olevista projekteista!

KUVAT & "MORSIAMEN" MEIKKI: Laura Pensasmäki (@laurapensasmaki)
KAMPAUS: Nelli Ruhanen (@hairbynellisofia)
MALLI: Marika (@marikaleutola), Miitta (@miittamerilla) & Tiina (@tiinajuhola)

Ps. Katso lisää kuviani, täältä löydät kaikki valokuva -aiheiset postaukset!


Tämän nuoren naisen kanssa on tullut kuvattua useamminkin ja näistä kuvista tuli yhdet ihan lemppareistani! Ulkona oli ihan älyttömän kylmä, mutta malli jaksoi seistä urheasti paikallaan, jotta saatiin muutamat hyvät otokset taltioitua. Kiitos mallille ja innolla odotan seuraavaa kuvauskertaa!

KUVAT & MEIKKI: Laura Pensasmäki (@laurapensasmaki)
KAMPAUS: Nelli Ruhanen (@hairbynellisofia)
KAMPAAMOMME: Lyreilia - Kampaamo & Kauneuspiste

Ps. Katso lisää kuviani, täältä löydät kaikki valokuva -aiheiset postaukset!

Lisää ihania hiuskuvia! Helmipinnit ovat ehdottomasti tämä vuoden hittiasuste, niihin törmää kaikkialla ja fiilistellään myös työkaverini Nellin kanssa näitä helppoja ja kauniita hiuskoruja erittäin paljon! Kiitos asikkaalle mallina olemisesta, hiukset raidoitettiin, leikattiin ja kiharrettiin (Nellin toimesta).

HIUKSET: Nelli Ruhanen (@hairbynellisofia)


Muokkasin näistä ihanista kalanruotoletti -kuvista ensin kahdet eri värilliset versiot, mutta päädyin lopulta kokeilemaan kuvia mustavalkoisina. Näihin tuli ihana tunnelma ja mustavalkoiset kuvat päihittävätkin lopulta värilliset versiot. Mutta värillinen tai mustavalkoinen, kampaus on kuitenkin upea ja se on ihanan kollegani Nellin käsialaa.

KUVAT: Laura Pensasmäki (@laurapensasmaki)
KAMPAUS: Nelli Ruhanen (@hairbynellisofia)
KAMPAAMOMME: Lyreilia - Kampaamo & Kauneuspiste

Ps. Katso lisää kuviani, täältä löydät kaikki valokuva -aiheiset postaukset!